Nettikasinot ovat nyt muutaman vuoden ajan olleet rahapelaajien keskuudessa erittäin kovassa huudossa, eikä mikään ihme, sillä ne pystyvät tarjoamaan kerrassaan erinomaisia pelihetkiä. Niiden parissa päästään esimerkiksi nauttimaan erittäin laajasta pelivalikoimasta, jonka pariin voi sitten hypätä erilaisten houkuttelevien bonusten kera. Pelaaminen onnistuu ajasta ja paikasta riippumatta, ja voittaminen on hyvinkin mahdollista.
Nettipelaaminen ei suinkaan aina ole ollut suosittu juttu. Oikeastaan vasta 2010-luvulta alkaen tekniikka oli riittävän kehittynyttä siihen, että parhaat uudet kasinot pystyivät oikeasti tarjoamaan riittävän laadukasta viihdettä. Netticasinot itsessään tosin keksittiin -90 luvulla, ja ne ovat käyneet läpi hyvinkin vaikuttavan kehityskäyrän, vaikka isossa mittakaavassa nämä sivustot ovatkin olleet olemassa melko vähän aikaa.
Suosion kasvaessa uusia kasinosivustoja onkin nähty tiheämpään ja tiheämpään tahtiin. Nykyään uusia nettikasinoita ilmestyy markkinoille lähes päivittäin, mikä on pelaajien kannalta erittäin hyvä uutinen. Uudet Nettikasinot lisäävät kasinoiden välistä kilpailua, jolloin tarjonta esimerkiksi bonusten suhteen vain ja ainoastaan paranee. Samalla uusien kasinosivustojen mukana on voitu nähtä erilaisia innovaatioita ja ominaisuuksia, jotka puolestaan voivat tehdä kasinopelaamisesta entistä parempaa ja viihdyttävämpää.
Miksi uudet netticasinot kiinnostavat kasinopelaajia?
Kuhina on jo pitkään käynyt aina uusien nettikasinoiden kohdalla. Ja onhan se ihan ymmärrettävää, sillä niihin liittyy tiettyjä jännitteitä, juurikin esimerkiksi yllä mainittujen syiden vuoksi. Fakta tosin on se, että jokainen uusi kasino ei jää markkinoille pysyväksi isoksi toimijaksi, vaan melko monen kohdalla käy niin, että toiminta joko loppuu tai sitten vain jäädään osaksi isoa massaa. Hyvin harva uusi netticasino oikeasti ottaa itselleen heti sitä valta-asemaa, joka sitten kestäisi useiden vuosien ajan.
Isoin syy kiinnostukselle on melkeinpä jokaisen pelaajan osalta kasinobonukset. Uusimmat pay n play kasinot astuvat nimittäin keskelle kovaa taistelutannerta, jossa on oikeasti jo melko haastava erottua joukosta. Paras keino tuossa kilpailussa pärjäämiseen ovat bonukset, sillä niiden parissa kasinopelaajat usein säntäilevät sivustolta toiselle. Isot casinobonukset näyttäytyvätkin hyvin houkuttelevina ja sellaisina, että melkeinpä kuka tahansa haluaisi ne napata.
Toinen iso tekijä ovat uudet kasinopelit, jotka usein uudemmat netticasinot saavat tuoda yksinoikeudella ensimmäisenä markkinoille. Vaikka esimerkiksi kolikkopelejä löytyy markkinoilta jo tuhansittain, otetaan jokainen uusi slotti erittäin lämmöllä vastaan. Miksi? Koska kolikkopelit ovat helppokäyttöisiä, mutta toiminnoiltaan ne ovat ihan äärimmäisen viihdyttäviä. Ja tottakai iso osa pelaajista haluaa käydä kokeilemassa, voisiko ihan uunituore peli maksaa sen jättipotin juuri itselle.
Muita syitä uusien kasinoiden suosiolle ovat esimerkiksi erilaiset pelaamiseen ja kasinon toimintaan liittyvät innovaatiot. Hyvä esimerkki tästä on Pay N Play -mekaniikka, joka rantautui Suomeen toden teolla vuonna 2018 – Ninja Casinon saattelemana. Kyseiselle sivustolle tuli ihan tajuton määrä uusia asiakkaita, sillä kaikki halusivat päästä kokeilemaan, mikä tämä kasinomaailman mullistanut keksintö oikein oli. Ja kuinkas kävikään. Nykyään suurin osa markkinoille ilmestyvistä kasinoista on nimenomaan rekisteröitymisvapaita.
Uusien nettikasinoiden mahdolliset heikkoudet
Kuten jokainen voi varmasti huomata, liittyy uusiin nettikasinoihin paljon mielenkiintoisia ominaisuuksia ja seikkoja, jotka pelaajia ehdottomasti kiinnostavat. Valitettavasti kaikki uudet casinot eivät tarjoa kuitenkaan sellaista ilotulitusta, mitä ylempänä juuri kuvattiin. Mahdollisia ongelmiakin voi nimittäin olla.
Ongelmia voi oikeastaan tulla vastaan jokaisella osa-alueella, sillä toiminta on vielä niin uutta, eikä kokemuksia kasinon toiminnasta ole vielä ehtinyt kertyä. Esimerkiksi rahansiirroissa voi tulla jotain häikkää ja bonuksiinkin liittyvät ehdot voivat muuttua tiheään tahtiin. Sivuilla voi myös tulla vastaan outoja bugeja tai puutteita, sillä kaikkea ei vielä olla saatu 110-prosenttisen valmiiksi.
Iso miinus voi olla myös pelilisenssissä. Luotettavien ja virallisten lisenssien hankkiminen on kallista puuhaa, eikä kasinolla ole välttämättä alussa mahdollisuuksia hankkia sitä kaikkein parhainta lisenssiä. Siksi monet uudet casinot operoivat aluksi esimerkiksi luotettavalla Curaçaon lisenssillä, mutta se ei kuitenkaan vedä vertoja ETA-alueen pelilisensseille. ETA-alueella lisenssejä myöntävät Malta ja Viro, ja ne ovat suomalaisten pelaajien kannalta kaikkein turvallisimpia sekä verovapaita!
Jos siis uudelle nettikasinolle suuntaa aluksi pelaamaan, niin kannattaa varautua siihen, että voitoista pitää olla maksamassa verot. Myöhemmin samaisella kasinolla tilanne voikin olla se, että voitot saakiin kotiutettua ilman veroja!
Miksi vanha nettikasino on parempi kuin uusi?
Tässä vaiheessa ei voi vain puolueettomasti sanoa, että vanhalla kasinolla ei ole mitään miinuspuolia ja ne ovat automaattisesti markkinoiden parhaimpia. Kyllä niihinkin omat heikkoutensa liittyy. Hyvä esimerkki siitä on vaikkapa se, etteivät vanhat toimijat mieluusti halua muuttaa omaa toimintaansa tai sisällyttää valikoimiinsa mitään uusia innovaatioita. Tämä taas johtaa siihen, ettei pelikokemus ole välttämättä modernein mahdollinen.
Vanhoihin kasinoihin tosin liittyy paljon hyvääkin, eikä niitä kannata missään nimessä aliarvioida. Tässä onkin listattuna muutama syy sille, miksi vanha kasino voi olla myöskin ihan loistava vaihtoehto pelaamiseen:
- Sulava toimivuus mobiilissa – Vanhatkin nettikasinot tiedostavat sen, että mobiilissa pelataan nykyään todella paljon. Siksi myös ne ovat tehneet itsestään hyvin optimoituja ja responsiivisia, ja ne toimivat loistavasti myös pienemmällä ruudulla.
- Ystävälliset bonukset – Vaikka uudet kasinot tarjoavat suuria bonuksia, voivat ne myöhemmin paljastua ihan roskaksi tiukkojen ehtojen vuoksi. Vanhoilla kasinoilla on jo oma vankka pelaajakuntansa, jonka vuoksi ne tarjoavat pelaajaystävällisiä ja reiluja bonuksia
- Verovapaa lisenssi – Pidempään markkinoilla ollut toimija on todennäköisesti pystynyt hankkimaan jo luotettavan ETA-alueen lisenssin, joka on samalla verovapaa suomalaisille pelaajille • Varma turvallisuus – Vanhat kasinot pitävät erittäin hyvää huolta pelaajien yksityisyydestä ja turvallisuudesta, eikä niillä ole todellakaan tarkoitus koittaa huijata ketään.